18.2. Taxi Teheran

Iran, 2015
S, 82 min
Ohjaus ja käsikirjoitus: Jafar Panahi
Pääosissa: Jafar Panahi, Hana Saedi
Lajityyppi: Draama
Esityskieli: farsi

http://www.imdb.com/title/tt4359416/

Ohjaaja Jafar Panahi on Iranin tunnetuimpia nykyohjaajia. Panahi puolustaa sananvapautta, minkä seurauksena Iranin valtio on tuominnut hänen elokuvansa järjestelmänvastaiseksi propagandaksi ja kieltänyt ohjaajalta elokuvanteon 20 vuodeksi. Hänen elokuvansa ovat kiellettyjä Iranissa. Taxi Teheran on kielletyistä elokuvista ainoa, joka on tuotu Suomeen teatterilevitykseen.

Taxi Teheranissa Panahi itse ajaa taksia, joskaan osoitteita hän ei näytä tietävän ja ihmiset epäilevät hänen ajotaitojaan. Ikkunoista vilisevät ohi suurkaupunki Teheranin maisemat. Matkustajat tuovat mukanaan päivän puheenaiheet, jotka käsittelevät moraalia, politiikkaa, ilmaisunvapautta, uskomuksia ja valtaa. Elokuva on hyvin pienimuotoinen ja sen voima  onkin poliittisessa rohkeudessa, sananvapauden puolustamisessa. Hahmot puhuvat aiheista, joista virallisesti vaietaan. Repliikkien kautta ohjaaja pyrkii tuomaan esille teheranilaisen todellisuuden.

Elokuva voitti Kultaisen karhun Berliinin elokuvajuhlilla alkuvuodesta 2015. Kansainvälinen elokuvaväki on vuosia ilmaissut solidaarisuutta kotiarestissa olevalle Panahille.